maanantai, 6. elokuu 2012

Olen siirtänyt blogini

Kirjoitan uutta blogia nyt osoitteessa blogs.fi, nimellä Melias. Siirsin kirjoittamisen sinne katkoksen takia (kyllästyin odottamaan). Kirjoitan englanniksi.

tiistai, 3. heinäkuu 2012

Summer life

Juhlat lauantaina olivat huippuhauskat! Ilma oli kylmä, mutta silti tunnelma katossa koko illan. Sunnuntain olokaan ei ollut niin kamala, kun olin ajatellut..

Perjantaina lähdemme J:n kanssa Ruotsiin. Pelkään vain, että olen kipeä: heräsin yöllä kurkkukipuun ja nyt aika vilustunut olo. Olen miettinyt koko aamun menemistä lääkäriin, mutta en haluaisi turhaankaan sinne lähteä koko päiväksi jonottamaan.. Voi kumpa olisin viimeistään perjantaina jo täysin terve!

Huomenna olen luvannut lähteä viemään puolipikkusiskoani isän kanssa linnanmäelle, kivaa sekin. Perjantaina olimme yhdessä korkeasaaressa. Vietämme niin vähän aikaa nykyään yhdessä, että on ihanaa kun on aikaa tavata enemmän nyt kesällä..

Ainiin! Eilen selvisi, että L:kin sai koulupaikan! Leppävaarasta, joten jäämme siis molemmat pääkaupunkiseudulle :)

Kirjoitan myöhemmin lisää. Nyt pitää taas rientää!

torstai, 28. kesäkuu 2012

Ordinary life

Alan seota jo päivissä: varma loman merkki. Tänään taitaa kuitenkin olla torstai..
Tulin juuri äidiltä pyykkiä pesemästä ja tein itselleni lounasta: omena-kaneli-kanakastiketta, riisi-ohraa ja kukkavihanneksia. Aina yhtä herkullista!

Olen ollut lomasta huolimatta toimelias: etsinyt asuntoja (vuokra-ja omistusasuntoja), hakenut opintotukea, tutustunut tulevaan kouluun yms. Aloitin eilen myös ikioman kesäprojektin: pihatuolien ja pöydän hionta ja maalaus, jotta saan niistä tulevaan asuntoon ihanat parvekekalusteet! Toivottavasti asunnossa siis on parveke...
Sade hieman häiritsee kyllä työtäni, tuntuu että tunnin välein tulee kuuro, enkä pääse aloittamaan maalausta ennen kuin on varmaa ettei sada.

Huomenna lupauduin lähtemään isäni, hänen "uuden" naisystävänsä ja puolpikkusiskoni kanssa korkeasaareen. Isäni on siis saanut 3 vuotta sitten naisystävänsä kanssa tytön, joka on siis puolipikkusiskoni, hassua. 
Lähden kuitenkin mielelläni mukaan. Tytön takia. 

Lauantaina meillä on perinteiset kesäjuhlat mieheni kavereiden (ja minunkin) kanssa Sipoossa, lupasin ottaa myös J:n (paras ystäväni) mukaan. Tennistä, grillausta, hauskanpitoa. Kyseiset juhlat ovat jo jokavuotinen perinne. En malta odottaa!
On myös muutakin odotettavaa: ensi viikon perjantaina lähdemme J:n kanssa Ruotsin laivalle (myöskin kesäperinne) tyttöjen bileristeilylle ;) Viime vuonna meillä oli superhauskaa ja päätimme, että lähdemme joka kesä Tukholmaan tuulettumaan. Paljon kaikkea kivaa siis tiedossa.

Kumpa vaan kelit paranisivat! Nyt on ollut niin viileää ja sateista, että rusketukseni on jo kohta tipotiessään. Rasittavaa.



Kumpa olisin vielä Korfulla lämpimässä! 

maanantai, 25. kesäkuu 2012

Rainy day

Sataa. Kaatamalla. Ai että on ihana olla taas Suomessa! Or not.

Kutsuin tänään äidin lounaalle ja tein oikein kreikkalaishenkistä ruokaa: munakoisogratiinia, "bruschettaa" ja punasipuli-tomaattisalsaa. Tuli tosi namia!



Munakoisogratiini:

2 munakoisoa (n. 800g)
2 prk pastakastiketta
1 pss juustoraastetta
suolaa
pippuria

Viipaloi pestyt munakoisot n. 1/2 cm:n paksuisiksi siivuiksi. Itketä halutessasi ripottelemalla pinnalle suolaa ja pyyhkimällä irronnut neste n. 15 min kuluttua. Valele siivujen pinta öljyllä ja ruskista palat pannulla. 
Lado vuokaan vuorotellen pastakastiketta, munakoisosiivuja ja juustoraastetta. Päällimmäiseksi tulee juustoa. 
Kypsennä uunissa 200-asteessa alatasolla n. 35 min ja anna vetäytyä 15 min ennen tarjoilua.

Hyvää on!

"Bruschetat" tein fazerin kaurapaahtoleivästä. 
Levitin leivinpaperin päälle pelllille rypsiöljyä ja 2 hienonnettua valkosipulin kynttä. Pyörittelin paahtoleivät öljyssä ja laitoin 200-asteiseen uuniin keskitasolle n. 15min




Päälle tein tomaatti-punasipulisalsaa:

3 tomaattia
1 punasipuli
kourallinen tuoretta basilikaa 
(1 valkosipulin kynsi)
ripaus yrttisuolaa
ripaus mustapippuria

Hienonna ainekset pieneksi silpuksi. Tomaattisilpusta kannattaa siivilöidä liika neste pois. Sekoita keskenään ja säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti. 

Leivät täytyy tarjota suoraan uunista tulleina salsan kera.

Ruoka upposi hyvin ja miehellekkin tämän tullessa töistä.
Kreikka innosti minua taas kokkailuun ja aion jatkaa ruoanlaittoa kesällä, sillä loman ansiosta on aikaa.
Tavoitteeni olisi pyrkiä tekemään hieman haastavampia ruokia, syömishäiriön kannalta siis. 2kk vielä lomaa jäljellä, joten se on nyt mahdollista.

Olin muuten tämän päivän vaakalukeman mukaan lihonut kilon! Jos se on todellista, niin olen hyvin iloinen: koskaan vielä en ole onnistunut painoa nostamaan. Ehkä se on se kreikkalainen keittiö ;)

Toivon vain, että en palaa enää samoihin rutiineihin mitä minulla kotona on ollut. Vaan että uskaltaisin syödä enemmän lihaa, pastaa, riisiä ja juustoa, sekä kermaa.



Tänään menemme katsomaan asuntoa. Asunto on ihan tulevan kouluni lähellä.
Ainiin, en kertonutkaan: en siis päässyt Joensuuhun opiskelemaan. 
Päädyn siis jäämään pääkaupunkiseudulle ja aion ottaa vastaan sen paikan, jonka sain varavaihtoehdostani. 
Asunto on koulun lähellä, mutta yksiö. Tajusin asuntoja katsellessani, että minulla ei näillä hinnoilla tule kyllä olemaan varaa asua yksin, eikä kaksin sen hintaisissa asunnoissa mitä kaksiot näyttävät tällä hetkellä olevan. Joten menemme siis katsomaan yksiötä. 

L on hakenut kouluun hämeenlinnaan, mutta tieto mahdollisesta pääsystä ei ole vielä tullut. Siksi tilanne on hieman epäselvä asumisen kannalta. Jos hän saa paikan, hakee hän luultavasti asuntoa lähempää kouluaan. L kuitenkin oli sitä mieltä, että koe meni huonosti, eikä paikkaa tule, joten katselemme vielä yhdessä asuntoja. Vaikeaksi kyllä menee, jos paikka yllättäen irtoaisikin! En tiedä miten järjestelemme sitten asumisen. Kaipa me sitten tarvitsemme omat asunnot. Saa nähdä. Joka tapauksessa meidän on tästä asunnosta lähdettävä pian ja tarvitsemme uuden. Tai ainakin minä.
Äiti kyllä oli ihana tänään ja lupasi meille huoneen, jos tulee ongelmia tai asuntoa ei löydy ajoissa. Kotiin en kyllä haluaisi enää muuttaa!
Toivomme siis että asunto löytyy.



sunnuntai, 24. kesäkuu 2012

Fairytale or just a story?

Menikin aika myöhään ennen kuin pääsin takaisin kirjoittamisen pariin. Kello on jo yli 22: L meni juuri nukkumaan. Minä olen lomalla, joten ei vielä kiirettä..
Juhannus oli. Juhannus meni. Niinkuin aina. L oli kavereidensa kanssa Yyterissä, minä ystävän kanssa Helsingissä. 

Puhuimme L:n kanssa siis jo Korfulla meistä. Erosta ja yhdessäolosta. Päädyimme välillä siihen, että olisi parasta erota, mutta sitten taas hakeuduimme lähemmäs toisiamme ja jaoimme helliä hetkiä. 

Kotiin tullessamme perjantaina en tiennyt mitä ajatella. L lähti heti ajamaan Yyteriin ja minä jäin tyttöseuraan. Kun lähdimme viihteelle huomasin hakevani muiden miesten huomiota ja sainkin sitä. Välillä unohdin L:n täysin (mitään ei kuitenkaan siis tapahtunut), mutta sitten taas tuli kova ikävä. Aloin kaivata ihan kauheasti, vaikka olimme nähneet toisemme vielä muutama tunti aiemmin. 

Matka kotiin yöllä oli pitkä: junalla kesti varmaan 45min. Koko matkan ajattelin L:ää ja itseäni. Tulin surulliseksi siitä, että huomasin itsekkyyteni siinä, että hain toisten huomiota täysin välittämättä siitä miltä miehestäni tuntuisi, jos hän tietäisi. Jouduin tunnustamaan itselleni, että en tiedä kuinka pitkälle menisin vieraan kanssa, jos tilanne olisi otollinen. Tällä kertaa ei mitään otollista tilannetta ollut ja lähdin surullisena siitä, että mieheni ei ollut paikalla. En kuitenkaan ole ihan varma olisiko kaipuu tullut jos ilta olisi ollut erilainen. 

Rakastan miestäni, mutta joku kipinä väliltämme on hävinnyt täysin. Ollut poissa jo pitkään. Hellyyttä, kiintymystä ja rakkautta on. Viihdymme myös hyvin yhdessä. Välillä kuitenkin tuntuu, että olemme enemmän parhaat ystävät kuin rakastavaiset. On ollut helppoa laittaa kaikki sairauteni piikkiin: hormonitoimintani on luonnollisesti kärsinyt alipainosta. Minulla ei ole ollut kuukautisia yli kahteen vuoteen ja halutkin usein kateissa. Huomaan kuitenkin itsessäni kipinää vieraiden miesten seurassa. Tämä pelottaa minua, koska olen aina ajatellut, että kyllä minä haluan omaa miestäni, kunhan saan itseni kuntoon. Entä jos en enää haluakaan? Vaikka hormonitoimintani normalisoituisi, mitä jos haluni miestäni kohtaan eivät silti palaa?

En tiedä tällä hetkellä johtuuko ongelmamme minusta (syömishäiriöstä) vai yksinkertaisesti suhteestamme. En halua, että mieheni odottaa "turhaan" toipumistani, jos tajuankin sitten, että olen täysin väärässä paikassa. 

Pelkään välillä, että olemme yhdessä vain koska emme osaa erota. Näin on helpompaa. Toisen kanssa on helppo jakaa kaikki: tunnemme toisemme, rahaa on tarpeeksi, ei tarvitse olla yksin. Olemmeko yhdessä tavasta vai rakkaudesta? Suoraan sanottuna en aina tiedä. Luulen, ettei hänkään. 
Sen tiedän, että ajatus erosta tuottaa meissä molemmissa suurta tuskaa. Kumpikaan ei sitä halua. Mutta olen myös aikuinen ja tiedän, että joskus asiat mitkä sattuvat saattavat olla paras ratkaisu.

En kai voi muuta kuin odottaa, että vastaus tulee jostain. Pelkään vain, että me molemmat odotamme että tämä päättyy jotenkin luonnollisesti. Toivottavasti ei kuitenkaan niin, että jompikumpi satuttaa toista, vaikka ihastumalla toiseen.

Kun mietin elämääni näen kuitenkin perheen: L:n ja lapsia. Voisin nähdä meidät onnellisina ja L:n hyvänä isänä. En kuitenkaan aina ole ihan varma, että näenkö vain jotain mitä haluaisin hänen olevan. Toisinaan myös huomaan työntäväni häntä pois, jotta minun ei tarvitsisi "paljastaa itseäni": pelkään päästää hänet lähelle.
Tätäkin asiaa olen miettinyt paljon ja käsitellyt perhesuhteitani ja pelkojani. Siitä saakin sitten jo ihan oman tarinansa. 

Tiedän, että minulla on paljon käsittelemättömiä asioita itseni kanssa, jotka heijastuvat suhteeseemme. En vain tiedä tulisiko ne käsitellä yksin vai voiko suhde toimia ja muuttua mukanani.