Kirjoittaja on siis 22-vuotias nainen, joka hakee väylää purkaa tunteita, joita tämänhetkinen elämä herättää. Kyseiseen elämään kuuluu avomies, työpaikka vielä viikon verran, stressi tulevaisuudesta ja syömishäiriö. Tunnen olevani hukassa omassa elämässäni ja ajatuksissani. En saa otetta mistään ja silti kauhon kaikkea.
Toivon, että kirjoittaminen auttaisi minua hahmottamaan elämääni ja tunteitani. Toivon myös, että saisin nähdä muutoksia kirjoituksissani ja ehkä ajatuksissanikin ajan myötä.
Hieman historiaa minusta:
Sairastuin lukioaikoina anoreksiaan, n. 4 vuotta sitten. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä syömishäiriöistä, eikä aavistustakaan että voisin itse olla sairas. Kaikki alkoi niin vähitellen, että kesti pitkään ennen kun tajusin, että jotain on pielessä.
Huonoimmillani olin syksyllä -09, jolloin jouduin sairaalahoitoon. Seuraavat 1,5 vuotta kuluikin ravatessa osastojaksolta toiselle.
Nyt olen ollut vuoden ilman osastohoitoja, mutta olen edelleen alipainoinen ja sairas.
Aloitin työt päiväkodissa syksyllä -11, lukukauden sopimuksella, jota on nyt jäljellä viikko. Vuosi on ollut rankka, mutta olin päättänyt selviytyä siitä (keskeyttämättä) ja niin olen myös tehnyt. Olen laihtunut vähän tänä aikana, mutta kuitenkin ylpeä siitä, että olen selvinnyt. En ole kertonut töissä sairaudestani (häpeän takia), enkä tiedä tietävätkö (näkevätkö) he. Minun on ollut vaikea hahmottaa itseäni, mutta tiedän olevani näihin keski-ikäisiin aikuisiin naisiin verrattuna varmastikin pikkuruinen.
Kevään ajan olen myös opiskellut pääsykokeita varten, jotka koittavat pian. Stressi alkaa viedä voiton minusta, eikä mistään tahdo tulla mitään.
Toki elämässäni on myös valon pilkahduksia siellä täällä. Onhan minulla koti, avomies ja paras ystävä. Se ei kuitenkaan riitä. Tarvitsen niin paljon enemmän, tarvitsen taidon elää.
Kommentit