Jostain syystä (mistäköhän) heräsin taas kiljuvaan nälkään, enkä saanut sen takia enää uudestaan unta. Näin aikaisia heräämisiä nälän takia ei olekaan vähään aikaan tapahtunut.. Nälkäinen olen joka aamu, mutta olen saanut kyllä yleensä nukkua ainakin puoli kahdeksaan. Nyt tosin kokeen jälkeen olen ollut muutenkin tavallista nälkäisempi: ehkä aivot käyttivät kaiken polttoaineen? Tai ehkä se vaan johtuu siitä, että ravasin jännityksen takia vessassa tauotta...
Syömishäiriöni ei kuitenkaan antanut minun syödä mitään vielä noin aikaisin: vasta puoli yhdeksältä sain puurolautasen eteeni. Jostain syystä en uskalla syödä lomalla/viikonloppuisin aamupalaa niin aikaisin, sillä tulee valvottua pidempään, niin pelkään että päivän "pitkittyessä" tulee syötyä enemmän. Stupid, I know. Tämä kuitenkin vaivaa minua.
Kun katson peiliin (tänään esim. kokeilin bikineitä), haluaisin olla isompi. Muodokas, naisellinen, ikäiseni näköinen. Näytän ihan pikkupennulta (olen muutenkin vain 153-senttinen), mutta silti en kykene tekemään konkreettisia muutoksia, koska kaikki muutokset saavat minut kauhusta kankeaksi.
Välillä innostun, ja tsemppaankin, mutta tänään taas sain vaa´alla huomata, että jo kuukausia jatkuneesta tsempistä huolimatta painolleni ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Miksi en voi vaan syödä niin kuin oikeasti haluaisin? Voitan itseäni ja välillä aina piipahdan mukavuusrajojen ulkopuolella, mutta ahdistus ja pelko pitävät sairauttani kokoajan läsnä.
Olen mennyt eteenpäin, tiedän sen. Laitan lämmintä ruokaa päivittäin, enkä pyri laihtumaan. Tutkiskelen itseäni ja etsin ratkaisuja. Pelkään myös kuollakseni painon putoamista.
Siltikin mietin usein, että onko tämä vain harhaa? Uskottelenko itselleni ja muille, että yritän, vaikka todellisuudessa en ole omia rajojani nähnytkään? Voisinko tehdä OIKEASTI jotain enemmän?
Luulen, että isoin ongelma on se, että en voita itseäni joka päivä. Jotta muutoksia (näkyviä) tapahtuisi, pitäisi minun onnistua päivittäin. Ehkä jopa joka aterialla. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Toivon, että Korfun matkallamme tapahtuisi jotain. Että osaisin kerrankin nauttia täysin rinnoin siitä että minulla on oikeus syödä ja iloita elämästä. Tarvitsen vain luvan siihen. Tiedän, että voin saada sen toisilta, mutta annanko itse sen itselleni?
Yritän ainakin henkisesti valmistautua siihen, että en anna ruoan pilata lomaani. Syön kun on nälkä ja mitä minun tekee mieli. Piste. Näin helppoa.
Äsken laitoin itselleni lounasta (L on töissä). Ihan hyvää tuli, joskin taas melko kevyttä.
Kana-kasvis-kasari:
250g maustamattomia kananpojan fileesuikaleita
1pss kukkavihanneksia
1pss peruna-kasvissuikaleita
suuruste: tilkka kylmää vettä + 1-2rkl vehnäjauhoja
mausteiksi: currya, paprikaa, chiliä, yrttisuolaa, mustapippuria (curryn ja chilin voi laittaa jo suurusteeseen)
Wokkaile ainekset kasarissa, lisää suuruste, anna hautua. Simple!
Parin tunnin kuluttua paras ystäväni (sanotaan vaikka J) tulee kylään. Puhuimme jätskille menosta, joten saa nähdä millainen päivä tästä tulee! Olemme molemmat melko kovia jätskin syöjiä ja se onkin traditiomme melkein aina kun tapaamme :)
Nyt olen hieman ahdistunut ajatuksesta, sillä olen syönyt "paljon" herkkuja lähipäivinä ja ties mitä joudun Kreikassa nautiskelemaan! Kuitenkin J:n kanssa minun on aina ollut helppo syödä. Hän on itsekin käynyt läpi sh:n ja on nyt täysin terve. J:n seurassa minua harvoin ahdistaa ja hän osaa kannustaa juuri oikein sanoin jos epäröin. Voi että kuinka taas tajuan olevani niin kiitollinen, että minulla on niin ihana ystävä. Tuntuu tyhmältä sanoa noin, mutta kun todelliset ystävät eivät enää tänä päivänä ole mikään itsestäänselvyys..
Ehkä yritän vain nauttia tästäkin päivästä (ja jäätelöstä). Ei koskaan tiedä milloin on liian myöhäistä, vai mitä?
Kommentit