Eilinen ahdistus alkaa jo helpottamaan. Söin illalla vielä reippaan iltapalan: 3 kalkkunaleike-leipää ja jogurttia, marjoja ja mehukeittoa. Kuuntelin kroppaani ja se sanoi: syö. Huolestumisestani huolimatta mitään kamalaa ei tapahtunut.
Kävin illalla vaa´alla: 37,4kg, not much. Aamulla kävin uudestaan: 36,9kg. Eipä ole noussut. Aamupala oli niinikään reipas: iso lautasellinen puuroa voisilmällä ja 2,5dl maitoa.
Tiedän, että blogia saattaa lukea moni, joka ei haluaisi nähdä tarkkoja lukuja tai määriä. Haluan muistuttaa, että kirjoitan ensisijaisesti itseäni varten, joten en aio nähdä vaivaa asioiden peittelyssä. Kirjoitan miltä minusta tuntuu ja miten asiat kulloinkin ovat. Like it or not. Tottakai toivon itsekin, että blogini pysyy paranemismyönteisenä, niin kuin elämänikin suunnalta toivoisin. Jos ahdistut kyseisistä asioista, älä lue.
Olen luvannut tänään nähdä parasta (ja ehkä ainoaa) ystävääni. Ilma on tosin kamala ja kokeet ylihuomenna, mutta ajattelin silti yrittää. Hän on juuri se henkilö, joka saa minut hyvälle tuulelle, kannustaa minua ja jaksaa aina kuunnella aidosti. Hänen seurassaan tunnen olevani tärkeä.
Tiedän, että avomieheni rakastaa minua hyvin paljon ja tekee parhaansa hyväkseni, mutta ikävä kyllä hän on mies. L ei osaa näyttää tunteitaan niinkuin toivoisin, eikä useinkaan jaksa keskittyä kuuntelemaan mitä minulla on sanottavaa. Olemme pitäneet yhtä 3 vuotta, joista 3 olen ollut sairas, joten ei hänelläkään helppoa ole ollut. Ja varmasti on raskasta kuunnella samoja asioita, ahdistuksia ja ongelmia aina uudelleen. En ehkä itsekään osaa olla tarpeeksi kiitollinen siitä mitä minulla on.
Ja tiedän, että vaikka syömishäiriöni (ja masennus?) peittää siitä suurimman osan, pohjimmiltani rakastan häntä hyvin paljon.
Rakkaus on kuten tuo lehti kuvassa. Hyvin hauras ja tuulien armoilla, mutta jos siitä pitää tiukasti kiinni, se ei ehkä karkaa.
Kommentit