Perrrrjantai. Tsemppi on ollut taas päällä: syönyt reippaasti ja vielä jäätelöäkin. 
En tiedä mitään niin ihanaa kuin aurinko ja jäätelö! 


Olin pyytänyt avomiestäni kanssani kaupoille töiden jälkeen: mielessäni pyöri kaikki ihanat kesävaatteet ja kengät. Ajattelin hemmotella itseäni ostamalla jotain kivaa, mutta riitelyksihän se taas meni ja tyhjin käsin lähdimme kotiin. Päätin, että lähden huomenna YKSIN kaupoille, eipähän kukaan narise vieressä ;) Ehkä miehistä ei vaan ole shoppailuun, ainakaan ruuhka-aikaan töiden jälkeen!

Jos totta puhutaan, riitelemme nykyään jatkuvasti. Osaan olla aika ilkeä ja vaadin paljon. Tuntuu, että sisältäni kumpuaa valtavat määrät raivoa ja kiukkua, enkä osaa kohdistaa sitä muualle kuin siihen lähimpään ja tärkeimpään henkilööni. Kotona asuessani se oli äiti, nyt se on rakkaani. En tiedä mistä tämä viha johtuu, mutta saatan olla hyvinkin kylmä ja tunteeton jos sille päälle satun. Tällainen en kuitenkaan ole: soimaan itseäni jo tilanteessa pääni sisällä ja otan hyvin helposti asiat itseeni, vaikka en sitä ehkä heti näytäkään. Luulen jopa, että olen oikeasti niin vihainen itselleni, etten pysty rankaisemaan itseäni enempää ja siksi se purkautuu lähimmäisiin. 
Välillä minusta taas tuntuu, että haluaisin saada mieheni vihaamaan minua. En ansaitse sitä rakkautta jota saan, mutta en halua itse erotakaan. Jos hän jättäisi minut, saisin hyvän syyn luovuttaa (ja olla marttyyri?). Ei tarvitsisi yrittää kenenkään takia, eikä tarvitsisi kohdata sitä todellisen avoimuuden ja luottamuksen vaikeutta.
Yritän parhaani selvittää omia tunteitani ja tätä kaikkea, mutta välillä on vaikeaa suhtautua itseensä niin objektiivisesti.